perjantai 18. maaliskuuta 2022

Uusi perheenjäsen


 Meille tuli viime joulukuussa Tilleyn kaveriksi uusi perheenjäsen. Hänen nimensä on Iida ja hän on aivan ihana, hupaisa ja rakas. Mikä parasta: Tilleyn elämänlaatu parani, kun sai kaverin. Tilleyllä on ollut tylsää sen jälkeen kun Tessu siirtyi ajasta ikuisuuteen tammikuussa 2020. Nyt on joku, jonka kanssa leikkiä yhdessä, makoilla kylki kyljessä ja joka puhuu ja ymmärtää täysin koiran kieltä.

Tämä kuva on otettu joulukuussa ja Iida on kovasti kasvanut tästä hetkestä.

Pienoismalliharrastukseni on nyt ihan jäissä, kun aika kuluu kuvataideopiskeluiden, koirien ym. parissa. ..ja taas mietin monen muun tavoin, että mitä  tämän blogin kanssa tekisin :).
Maailman surulllisesta tilanteesta huolimatta hyvää kevään alkua ja rauhaa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Ihanaa, että Tilley sai uuden kaverin ja kumppanin!
    Jos ihminen tarvitsee toista, niin kyllä eläinkin uudistuu siitä, ettei tarvitse olla yksinään 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Vaikka rakastamme Tilleyä ja hän meitä, niin se ei täysin korvaa lajitoverin olemassa oloa. Varsinkin, kun Tilley oli syntymästään asti tottunut olemaan toisen tai toisten koirien kanssa.

      Poista
  2. Voi miten söpö kuva,ja ihania uutisia!❤🤗
    Ihan varmasti Tilleykin suri Tessua ja on nyt onnellisempi uuden kaverinsa,suloisen Iidan kanssa.
    Blogeissa hyvin hiljaista.
    Itse ajattelin kuitenkin pitää omani,ja toivon,että moni muukin,sinäkin.
    Kun tulee hetki,pidemmänkin ajan jälkeen,että on taas jotain,mitä haluaa jakaa,on niin mukavaa palata blogiin kuin päiväkirjaa kirjoittamaan.
    Ja huomata samalla tutun blogiystävän päivittäneen omaansa.
    Tästäkin kuvasta ja uutisesta tuli niin hyvä mieli!😊
    Aurinkoista viikonloppua sinne suunnallenne ja hyviä opiskeluja!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinä pidät oman blogisi "hengissä". Jospa minäkin sitten sinnitelen :). Ehkä liikaa mietin, että pitäisi jotenkin rajata aiheensa tms.
      Kiitos paljon! ❤ Opiskelu kuvataiteiden parissa on ihanaa. Grafiikka on minulle se ykkönen, mutta kaikki muut tekniikat tulevat hyvänä kakkosena :).

      Poista
  3. Oi Iida, miten ihana <3 Ja upeaa, että Tilley sai uuden kaverin.

    Itse olen niin blogi-ihminen, että jatkan varmaan hamaan loppuun saakka :D

    Aurinkoista kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Susu, että jatkat! Ei olisi joskus vuosia sitten uskonut, että tänä päivänä blogi tuntuu ihanan verkkaiselta tavalta viestiä. Blogin äärelle on pakko pysähtyä. Sitä ei voi kohdata nopeasti kuten esim. instagramin kuvat (olen siis instagramissakin :D )eikä sitä myöskään voi päivittää yhtä nopeasti kuin instaa.

      Kiitokset! ❤

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitokset heidän puolesta Enkuli! Ovat niin rakkaita molemmat.

      Poista

Kommenttisi ilahdutaa aina - I appreciate your comments