keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kaksi teosta: Kevyet ovat ajatukseni

Kaksi teosta: Kevyet ovat ajatukseni
Satun antaman aiheen mukaan
Minun yllä ja Satun: Sivukujilta
En ole vuosiin tehnyt täysin abstrakteja töitä. Tämä teos syntyi expandismin myötä. Expandismi on hyvä keskittymistä ja luovuutta tukevaa harjoitusta, mikä on tullut minulle tutuksi taidegraafikko Pekka Hannulan näyttelyiden kautta. Hänen kotisivuillaan expandismista kerrotaan syventävämmin. Osoite on: http://www.atelierhannula.fi/expandismi.html
Jätin tämän työn tekemisen vähän viimetippaan, joten luulin, että tulisi hoppu. Syyslomallani, mikä oli (hyvää) tekemistä tulvillaan oli liian kiirus ... joten siitä oppineena en päästänyt kiirettä joululomaani (Sitä ei pitäisi päästää ollenkaan elämään. Ei sovi mulle se.). Tämä keskittymisharjoitus oli kaikkea muuta kuin kiirettä.

Sininen on ollut lempivärini nuoruudesta asti. Se lienee tietynlainen turvaväri ja sen vuoksi sitä löytää eri sävyisinä aika monesta työstäni. Ei ihan kaikista kuitenkaan. Oranssia olen oppinut rakastamaan vasta viime aikoina. Lapsena rakastin keltaista. Siinä he ovat nyt kaikki mustan saattelemana. Ihan vahingossa :).

Kiitos Satu! kuudennesta Kahdesta teoksesta! ♥

16 kommenttia:

  1. Hauska vahinko! Kiitos pohdinnoistasi työn ääreltä, kiinnostavaa! On kevyttä tehdä niin, että lopputulos saa olla yllättävä. Olen ilmeisen rentoutuneessa fiiliksessä nyt, hyvä niin! Ja kiitos edelleen tästä kiehtovasta yhteisestä projektista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, silloin kun keskittyy, mutta ei liikaa pingota, voi syntyä jotain itselleenkin hyvällä tavalla yllättävää.

      Poista
  2. Ajatuksenkevyttä saippuavaahtoa tummalla tasolla ja värit heijastuvat siihen muualta.Se oli ensireaktioni tähän.:)
    Nämä teidän "kaksi teosta" jutut ovat aina niin mielenkiintoiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirjam-Matilda! Itsellenikin tämä on ollut joka kerta kiinnostava prosessi.

      Poista
  3. Kuvasi on hyvin 'liikkuva'.Kuin tuuli puhaltaisi hiljaa sen eri osasia uusiin kohtiin.
    Kävin myös tuon liittämäsi linkin sivulla. Mielenkiintoista. Pitää kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvauksesta Seija! Olisi kiva kuulla, miten expandismin koit (jos kokeilet).

      Poista
  4. Kiinnostavia kontrasteja. Pehmeää ja kovaa, tummaa ja vaaleaa, pyöreätä ja kantikasta, valoa ja varjoa... ja kaikki niin sopuisesti soljuen yhteisellä polulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Sopuisesti soljuen' kuulostaa kivalta. Kiitos Kikka!

      Poista
  5. Pirskahteleva tämä! Ajatukset siirtyvät jo uuden vuoden aattoon- Skål!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Skål! :)

      Poista
  6. Tämä on hyvä tapa työskennellä. Itsekin harrastan nykyisin paljon vastaavaa tapaa tehdä. Saa unohtaa arjen, itsensä, kaiken.
    Pidän kontrasteista työssäsi, värimaailmasta ja kokonaisuudesta, myös vapaudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset paljon UUna! Tuo tapa työskennellä tekee tosiaan hyvää sielulle.

      Poista
  7. Kiinnostava tekniikka. Työssä keveyttä, se oikein leijailee!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahdutaa aina - I appreciate your comments