maanantai 17. lokakuuta 2016

Tintti, tunnustus ja kaksi pientä pinoa

Meillä on jo aloitettu lintujen talviruokinta.
Pihalle tuli talitiaisia vanhoille ruokintapaikoille katselemaan,
että jokos jotain ruokaa olisi tarjolla. Tiaisten lisäksi syömässä
ovat käyneet sinitiaiset ja harmaapäätikkapariskunta. Talitiaiset
ovat suloisen uteliaita ja kurkkivat välillä tuvan ikkunasta sisään.


Mirjam-Matilda ilahdutti minua Blogger Recognition
Award -tunnustuksella. Kiitokset kovasti vielä kerran!

Olen tänä vuonna lukenut yllättävän vähän, mutta
ehkä laatu korvaa määrän. Jokaisesta yllä olevasta
kirjasta löytyy paljon hyvää. Erilaisia teoksia,
mutta antoisia jokainen omalla laillaan.
Jukka Viikilä:
Akvarelleja Engelin kaupungista,
Sadie Jones:
Ehkä rakkaus oli totta,
Ville Lukkarinen: Piirtäjän maisema,
Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat
sydämen lyömään nopeammin,

Boel Westin & Helen Svensson (toim.):
Kirjeitä Tove Janssonilta,
Markus Nummi: Kadonnut Pariisi,
Eppu Nuotio & Pirkko Soininen:
Nainen parvekkeella
ja Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä

18 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis talitintti! <3 Minä ole vielä ehtinyt aloittaa lintujen ruokintaa, ja täällä on ollut aika lämmintäkin toistaiseksi. Mielessä ruokinnan aloittaminen on kyllä jo käynyt, huomasin itsekin, että tintit kovasti touhusivat jo pihalla eilen sunnuntaina. :) Paljonhan olet ehtinyt lukemaan hyviä kirjoja, itselläni sekin on jäänyt viime aikoina hyvin vähälle, harmi kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Pidän lintujen piirtämisestä, mutta en osaa sanoa minkä vuoksi :). Tänne kylmät ilmat tulivat yllättäen... ..siltä ainakin minusta tuntui. Jotain ruokaa varmasti löytyy luonnostakin, kun muut linnut eivät vielä ole meillä vierailleet.

      Poista
  2. Ruokinta täälläkin aloitettu (että saa seurata noita pieniä). Hienon talitintin olet piirtänyt!
    Kolme samaa kirjaa olen lukenut kuin sinä ja sitten tyttäreni innostamana luen Muumi-kirjoja järjestyksessä, joten melkein neljä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Seija! Minäkin lohdutin itseäni ja miestäni kurkien, pääskysten ja muiden "kesälintujen" lähtiessä etelään, että kohta alkaa lintujen talviruokinta... :)
      Muumikirjat ovatkin ihania! Omasta kirjahyllystäni löytyy Näkymätön lapsi. Se pitäisi lukea uudelleen. Pidän myös Toven novellikokoelmasta "Viesti". Tove oli viisas ja lahjakas nainen.

      Poista
  3. Kiva nähdä täällä tuo tintin kuva. Meilläkin niitä on nyt näkyvillä pyörinyt ja välillä aina yritetään kameran kuvaan pyydystää. Se kumminkin on vähän vaikeaa, kun usein pyrähtävät pois juuri silloin, kun saa kameran näppeihin tai muuten sopivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Tintit ovat tosiaan melko eloisia lintuja :).

      Poista
  4. Hieno kuva tintistä!
    Blogistasi löytyi muitakin upeita piirustuksia!!

    Äkkiseltään katsottuna ainakin kolme kirjaa näytti tutulta:)
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Sirpa! :) Piirtämistä (ja grafiikkaa) rakastan.

      Poista
  5. Meilläkin tintit käyvät naputtelemassa ikkunaa. On vain ongelma nimeltä oravat. Ne ovat tosi ihania, mutta näin syksyllä ne kaivavat maahan hetkessä lintulaudan tyhjäksi. Olemme yrittäneet vaikka mitä ja minkälaista lintulautaa. Toisaalta säälittää orava, joka yrittää päästä laudalle erikoisen systeemin kautta. Vielä ei olla päätetty mitä tehdään.

    Kaunis piirros tintistä :-)
    Olen yleensä lukenut tosi paljon, mutta tämä vuosi on mennyt taiteen - ja sairastelun - puolelle. Sinulla on mielenkiintoinen lajitelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)

      Tintit ovat ihanan uteliaita :). Meilläkin oravat käyvät lintulaudalla, mutta ajattelemme, että he tarvitsevat myös ruokaa eli ei se meitä haittaa. BirdLifen sivuilta/nettikaupasta saattaa löytyä sellaisia ruokinta-automaatteja, joihin eivät oravat pääse: http://www.lintuvaruste.fi/

      Poista
  6. Ihana pikku tintti! <3 Minäkin laitoin tirpusille aina talviruoat, kuin asuin rivarissa.Kerrostalossa kiellettyä..voisinkin viedä tuonne metsän laitaan.Kiitos myös kirjavinkeistä.

    VastaaPoista
  7. Ihastuttava tintti! Ja ihanat pinot, kiitos kun muistutit tuosta kirjasta "Akvarelleja Engelin kaupungista", olin ehtinyt unohtaa varata sen kirjastosta. Teen sen nyt heti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Satu! :) Kirjastot ovat ihania ❤️

      Poista
  8. Kaunis talitintti. Meillä käy noita tinttejä parvekkeella silloin tällöin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaksi huonetta! Lintujen touhuja on mukava seurata. Varsinkin noiden kovin uteliaiden tinttien :).

      Poista

Kommenttisi ilahdutaa aina - I appreciate your comments